Turvallisuus:
Touhutalossa asiakkaiden turvallisuutta on huomiotu niin että lattiat, rautatangot sekä ilmastointiputket, yms ovat suojattu "pehmusteilla" esimerkiksi siksi jos lapset juoksevat ja kaatuvat niin he eivät lyö päätään mihinkään terävään, sekä kovaan kulmaan.
Leikkiradat on vuorattu myös pehmusteilla sekä muilla asioilla jotka eivät lapsia satuta heidän juoksevan esimerkiksi niitä päin.
Touhutalossa on poistumisreitit selvästi esillä, sekä myös palosammuttimet.
Kaikilla työntekijöillä täälä on ensiapu taidot hallinnassa.
Olen -97 vuonna syntynyt tyttö Janakkalasta. Kerron blogissani tulevista ajoistani matkailualalla 3vuoden aikana.
keskiviikko 20. toukokuuta 2015
Maahanmuuttajien ohjelmapalvelu!
Meidät jaettiin luokassa ryhmiin, jonka jälkeen lähdimme etsimään meidän ryhmälle maahanmuuttaja porukkaa joka olisi valmis tulemaan meidän pidettävälle ohjelmapalvelulle. Saimme ryhmän kasaan ja aloimme ryhmäni kanssa suunnitella millainen olisi hyvä ohjelmapalvelu maahanmuuttajille. Ohjelmapalvelussa täytyi olla jonkin verran Suomen ruokaa, luontoa ja hiukan kulttuuriakin.
Teimme kutsut asiakkaillemme, jossa luki missä ja milloin tapahtuma on sekä miten kannattaisi pukeutua. Pidimme siis ohjelmapalvelumme Apparalla, minä, anni, niina ja miro. Olimme jakaneet "työalueet" missä kukakin tekee mitä. Ohjelmapalvelu kesti n.2h johon sisältyi: Sauvakävelyä (minä,niina,miro), apparasta kertomista(niina), Suomi-palapelintekoa(minä), muistipeliä(miro), sekä tottakai grillausta, johon kuului makkaraa, maissia, sekä tikkupullan paistoa!(anni)
Mielestäni ohjelmapalvelu meni ryhmällämme erittäin hyvin, ja parasta siinä oli että asiakkaat nauttivat, sekä oli kaikessa 100% mukana! ;)
tiistai 12. toukokuuta 2015
Viikkotehtävä (19)
Arviointikriteereissä mielestäni oikeestaan joka kohta täyttyy jollain tavaalla. Paitsi asia mitä en oo päässy vielä käyttämään oikeastaan on EA- taitodot mutta, kyllä mä jää pussia ja laastaria oon muutamalle lapselle jo antanut kun ne on ihan rämäpäinä juossut tuolla ja kolhinut itseään.
Pukeutumisesta sen verran että pukeudun töissä mustiin farkkuihin, oranssiin työpaitaan jossa lukee "touhutalo" sekä mustiin työkenkiin! Täälä ei ole oikestaan väliä pitääkö hiuksia auki vaiko kiinni, joten vedän oikeastaan aina fiiliksen mukaan että onko mulla hiukset auki vai kiinni!
Sanoin jo viime blogikirjoituksessakin sen mikä ei suju vielä hyvin on se synttäriporukan maksaminen lopuksi kun on niin paljon numeroita joita pitää kerrata kassakoneelle niin se on vielä vähän hakusessa, mutta kyllä senkin vielä kerkeää oppia!
Ja parhaiten mulla sujuu synttärihuoneiden laitto valmiiksi ennen synttäriporukan tuloa, sekä kassakoneen käyttö! Oon myös oppinut jo erittäin hyvin kaikkien tuotteiden hinnat, ettei tarvitse enään luntata lapuista paljonkko maksoi mikäkin. Puheluihinkin osaan jo nykyään vastata hyvin ja vastaan asiakkaiden kysymyksiin puhelimitse sekä jos tulee synttärivarauksia niin kirjaan ne ylös ja toivotan tervetulleeksi!
Mulla on tätä topipaikkaa kohden erittäin hyvä asiakaspelvelu asenne! Elikkä otan siis asiakkaat innolla vastaan ja toivotan heidät tervetulleeksi sekä autan asiakkaita jos heillä tulee joitan kysymyksiä ja muutenkin olen positiivisella ja iloisella päällä että asiakkaat viihtyvät ja tulevat vielä muinakin kertoina uudelleen leikkimään! :)
Pukeutumisesta sen verran että pukeudun töissä mustiin farkkuihin, oranssiin työpaitaan jossa lukee "touhutalo" sekä mustiin työkenkiin! Täälä ei ole oikestaan väliä pitääkö hiuksia auki vaiko kiinni, joten vedän oikeastaan aina fiiliksen mukaan että onko mulla hiukset auki vai kiinni!Sanoin jo viime blogikirjoituksessakin sen mikä ei suju vielä hyvin on se synttäriporukan maksaminen lopuksi kun on niin paljon numeroita joita pitää kerrata kassakoneelle niin se on vielä vähän hakusessa, mutta kyllä senkin vielä kerkeää oppia!
Ja parhaiten mulla sujuu synttärihuoneiden laitto valmiiksi ennen synttäriporukan tuloa, sekä kassakoneen käyttö! Oon myös oppinut jo erittäin hyvin kaikkien tuotteiden hinnat, ettei tarvitse enään luntata lapuista paljonkko maksoi mikäkin. Puheluihinkin osaan jo nykyään vastata hyvin ja vastaan asiakkaiden kysymyksiin puhelimitse sekä jos tulee synttärivarauksia niin kirjaan ne ylös ja toivotan tervetulleeksi!
Mulla on tätä topipaikkaa kohden erittäin hyvä asiakaspelvelu asenne! Elikkä otan siis asiakkaat innolla vastaan ja toivotan heidät tervetulleeksi sekä autan asiakkaita jos heillä tulee joitan kysymyksiä ja muutenkin olen positiivisella ja iloisella päällä että asiakkaat viihtyvät ja tulevat vielä muinakin kertoina uudelleen leikkimään! :)
Viikko (18)
Moikka!
Aattelin kirjoittaa miten mun työssäoppiminen sujuu paremmin kun ensimmäisillä viikoilla!
Mä oon siis erittäin tyytyväinen mun topi paikkaan ja mun työkavereihin. Oon oppinu täältä paljon uutta ja kokoaika tuun oppimaan uusia asiaoita. Kassalla olo on erittäin luontevaa ja tykkään paljon asiakaspalvelusta muutenkin! mulla ei oo tällä hetkellä oikein mitään mitä en vielä osaisi paitsi synttärijuhlioiden maksaminen lopuksi, koska täytyy näpytellä niin paljon eri hintoja kassakoneelle ja kerrata niitä joillain luvuilla... mutta eiköhän senkin tässä pikkuhiljaa jo ala oppimaan :D
Tykkään kaikista eniten työssäoppimisessa laittaa synttärijuhlijoille kabinettiin herkut ja "koristeet" valmiiksi ennenkuin he saapuvat ja toivottaa synttäriporukka tervetulleeksi! mutta synttäripäivinä ja sadepäivinä on yleensä aika kiirettä mutta sitten kuin on hyvä ilma niin kyllä tää pelkkä istuminen alkaa vähän turhauttaa mutta kaikki päivät on erilaisia kuin muissakin töissä niin siihen on totuttava!

Viikkotehtävä (17)
Selvitä kestävän kehitykseen liittyen miten ympäristöasiat ovat topipaikassasi otettu huomioon.
Jäteastioita löytyy tilostamme monista eri paikoista, joihin laitetaan yleiset roskat, mutta myös jätteet.
Otamme myös erikseen lasitölkit, pilttipurkit sekä limupullot, josta viemme ne sitten n.kerran viikossa lasinkeräykseen, sekä limsapullot kauppaan!

Liikuntarajoitteiset, sekä vaunussa olevat lapset on otettu aika hyvin huomioon.
Sisälle tultaessa pihassa on ramppi jota kautta pyörätuolilla, sekä vaunuilla pääsee parhaiten. Myös sisällä mentäessä inva-vessaan on myös ramppi, jota kautta pääsee parhaiten inva vessoille.

Tilaa:
Kommentit (Atom)